Etelä-Suomen alueryhmä kokoontui kokoukseensa 8.6.2020 etäyhteyksien välityksellä

13.6.2020

JHL Etelä-Suomen alueen yhdistykset ja yhteisjärjestöt

(puheenjohtajat, sihteerit ja kirjeenvaihtajat)

Etelä-Suomen alueryhmä kokoontui kokoukseensa 8.6.2020 etäyhteyksien välityksellä

Kokousasioina, joista haluamme tiedottaa yhdistyksiä sekä toivomme, että te yhdistyksissä kiinnittäisitte näihin asioihin huomiota omassa toiminnassanne.

  1. Yhdistyksissä on paljon erilaisia kohderyhmiä, joiden osalta toivomme yhdistysten huomioivan sen toiminnassaan. Nuoria jäseniä on useassa yhdistyksessä ihan kohtalaisesti. Samoin maahanmuuttajataustaisia jäseniä on monissa yhdistyksissä kohtalaisen paljon. Näiden kahden kohderyhmän osalta toivoisimme, että mietitte omalta osaltanne toiminnan kohtaamista heidän kanssaan. Yhtenä apuvälineenä toimintojen miettimiseen ovat alueellamme toimivat nuorisojaosto sekä maahanmuuttajajaosto. Heihin toivomme teidän olevan yhteydessä, jotta mahdollisia yhdistysten yhteistyötäkin voidaan hyödyntää toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
  2. Alueemme koronatilannetta kävimme läpi ja iloisena voimme todeta sen, että hyvin monet alueen työnantajat ovat hoitaneet korona-ajan varsin henkilöstöystävällisesti, lomautuksia välttäen. Työtehtäviä on pyritty ja onnistuttu järjestelemään siten, että kaikilla on ollut töitä, poikkeusoloista huolimatta. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan koske kaikkia alueemme työnantajia. Positiiviset esimerkit ovat kuitenkin enemmistönä.
  3. Tarkistakaa yhteystietonne. On käynyt ilmi, että joidenkin osalta jäsenrekisterissä on vanhat yhteystiedot, vaikka henkilöt olisivatkin oikein kirjattuna tehtäviinsä. Tämä hankaloittaa yhteydenpitoa yhdistyksiin ja sen vuoksi pyydämme, että tarkistatte omalta osaltanne tiedot omaJHL:ssä sekä jos yhdistyksellänne on nettisivut,  tarkistaisitte tiedot myös siellä.
  4. Viimeiseksi tietoa alueen maahanmuuttajajaosto KaMuista ja nuorisotoiminnasta sekä mainos tulevasta tapahtumasta alueen nuorille.

Järkäle 2020 https://www.facebook.com/events/538843373454702

Tästä nuorten tapahtumasta on tulossa tarkempaa tietoa!

Alueryhmän puolesta.

Rune Takamaa

aluepäällikkö

JHL Etelä-Suomen aluetoimisto

Sörnäisten rantatie 23, 00530 Hki

puh. 0107703378 / 0400162176