Miten toimia

25.2.2019

Miten toimia koronavirustestin jälkeen?

Sinulta on mahdollisen koronavirustartunnan vuoksi otettu COVID-19-näyte eli koronavirustesti. Näytteellä testataan onko sinulla koronavirustartunta.  

Pysy kotona kunnes tulokset vahvistetaan

Koronavirustestin tuloksen valmistuminen kestää muutaman päivän. Muiden ihmisten suojelemiseksi sinun ja samassa taloudessa asuvien tulee pysytellä karanteenin kaltaisissa olosuhteissa ainakin testituloksen vahvistumiseen saakka.

Tämä tarkoittaa sitä, että teidän tulisi pysytellä kotona. Esimerkiksi kaupassa tai apteekissa ei olisi suotavaa käydä. Jos sinulla on vaikeuksia saada apua kaupassa tai apteekissa käyntiin, ilmaisethan huolesi sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaiselle. Voimme järjestää apua.

Jos näytteesi on otettu karanteenin aikana alkaneiden oireiden vuoksi, normaali testitulos ei kumoa aiempaa karanteenipäätöstä.

Jos testitulos on positiivinen eli sinulla on koronavirustartunta

Saat soiton tuntemattomasta numerosta. Vastaathan siis myös soittoon, joka tulee tuntemattomasta numerosta. Ilmoitamme tuloksia myös viikonloppuisin.

Tuloksen ilmoittamisen jälkeen Helsingin epidemiologinen yksikkö on sinuun yhteydessä karanteeni- ja eristyspäätösten osalta.

Jos testituloksesi on negatiivinen eli sinulla ei todeta koronavirustartuntaa

Saat tekstiviestin, jossa lukee ”Testituloksesi on normaali (negatiivinen)”. Sinun tulee kuitenkin pysytellä karanteenin kaltaisissa olosuhteissa niin kauan kuin sinulla on oireita ja lisäksi yksi oireeton päivä.

Jos vointisi heikkenee ja koet, että et pärjää kotona

Soita arkisin klo 7-20 Helsingin koronavirusneuvontaan p. 09 310 10024 ja muina aikoina päivystysapuun p. 116117.

Henkeä uhkaavassa hätätilanteessa soita hätänumeroon 112